Suomen ensimmäinen maanmittari Olof Gangius sai valtakirjansa 1633. Vähitellen vuosien mittaan maanmittarikunta laajeni. Maanmittausta koskevissa säädöksissä määrättiin alkuajoista alkaen maanmittaustoimituksissa syntyneistä kartoista ja niihin liittyvistä selvityksistä tehtäviksi renovoidut uudistuskappaleet, jotka tuli lähettää Tukholmaan aluksi kamarikonttoriin ja sitten päämaanmittauskonttoriin. Tämä käytäntö jatkui pääpiirteissään aina vuoteen 1960 saakka, jolloin annettu asetus 22.1.1960/50 kumosi sen ja renovaatiot korvattiin mikrofilmeillä. Ruotsin vallan aikana laaditut renovaatiot on saatu Suomeen vuoden 1810 Haminan rauhansopimuksen nojalla, kun taas Venäjällä tehdyt Viipurin lääniä koskevat uudistukset liitettiin 1820- luvulla tämän maanmittausarkiston yhteyteen. Maanmittaushallituksen uudistusarkisto sisältää maanmittaustoimituksissa (iso-, uus- ja muissa jakotoimituksissa) syntyneitä renovoituja (puhtaaksipiirrettyjä) maanmittauskarttoja ja niihin liittyviä asiakirjoja, kuten jakokirjoja, pyykkiselityksiä, pöytäkirjoja ja muita asiakirjoja laadittuna karttojen kokoisille kartonki- tai paperipohjille. Maanmittaushallituksen uudistusarkistoon sisältyy pieniä, liepeellisiä aineistoja, kuten rakennussuunnitelma- ja asemakaavamittausten pohjakartat luovutetulta alueelta, "sarja 126" (eri tarkoituksia varten tehdyt kartat) ja "sarja 127" (maatalousministeriön Maanmittaushallitukselle 1921 luovuttamat kartat). Tähän arkistoon kuuluvat myös 1600-luvun karttakirjat (ns. maakirjakartat). Uudistushakemisto on käytettävissä mikrofilmattuna (mf. MMH 81-98) ja digitaalisessa muodossa (ks. digitaaliarkisto). Uudistusarkistossa on asiakirjoja 726 000 kpl.